Vuoden Aluekehittäjä 2013

Härmän Liikenne Oy valittiin vuoden aluekehittäjäksi 2013

Vuoden aluekehittäjä -palkinto jaetaan viidettä kertaa ja sen myöntää Etelä-Pohjanmaan aluekehittäjät ry.

Härmän Liikenne Oy on valittu vuoden 2013 aluekehittäjäksi. Valinnan teki Etelä-­­Pohjanmaan aluekehittäjät ry. Yrityksen erinomainen, ennakkoluuloton ja edistyksellinen kaupunkiliikenteen kehittäminen Seinäjoella (Komia Liikenne –toiminta) nosti Härmän Liikenne Oy:n voittajaksi.

Härmän Liikenne Oy:n Komia Liikenteen toiminnassa kiitetään erityisesti:

– kaupunkiliikenteen asiakaslähtöistä kehittämistä parannetuin aikataulu-­­ ja reittiuudistuksin
– ympäristöystävällisen ja kestävän liikkumismuodon mahdollistamista kaupunkiliikenteessä
– joukkoliikenteen hyötyjen nostamista kaupunkilaisten tietoisuuteen erittäin positiivisella markkinoinnilla ja innovatiivisilla kampanjoilla
– kaupunkilaisten osallistamista kaupunkiliikenteen kehittämiseen (bussien nimikilpailu)
– aktiivisesta ja ketterästä yhteistyöstä kaupungin tapahtumatoteuttajien kanssa
– tärkeästä asennekasvatustyöstä liikennekulttuurin eteen ohjaamalla eteläpohjalaisia joukkoliikenteen käyttöön
– raikasta aluekehittämisotetta, jossa on paikallisuutta ja sitoutumista toimialueeseen
– eteläpohjalaisuuden esiin nosto paitsi omalla seudulla myös valtakunnallisesti tilausajojen kautta

”Härmän Liikenne Oy toimii esimerkillisen aktiivisesti positiivisen kaupunkikuvan kehittämisessä. Innovatiivisella palvelumuotoilulla yhdessä asiakkaiden kanssa on saatu aikaan merkittäviä kustannussäästöjä ja samanaikaisesti parannettu joukkoliikenteen aikatauluja kysyntää vastaavaksi.”, kiteyttää Etelä-Pohjanmaan aluekehittäjät ry:n hallitus.

”Rohkea, raikas ja humoristinen ote kampanjoissa ja visuaalisessa ilmeessä vahvistaa positiivista mielikuvaa kaupunkiliikenteestä ja sen kehittämisestä.”, perusteluissa kiitetään.